Hyvinvointi osana elämää
Mistä hyvinvointimme koostuu?
Hyvinvointi on monimerkityksinen käsite. Elinolot, esimerkiksi elinympäristö, asuminen, työ ja toimeentulo ovat hyvinvoinnin materiaalinen perusta.
Hyvinvointiin kuuluu myös terveys, sosiaaliset suhteet ja oma kokemus elämänlaadusta. Terveyttä pidetään usein toimintakykynä, voimavarana, tasapainona tai kykyä sopeutua yllättäviinkin asioihin.
Hyvinvointi merkitsee eri ihmisille erilaisia asioita. Terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijät eivät ole muuttumattomia, vaan vaihtelevat elämäntilanteen mukaan.
’’ Olemme vastuussa sekä itsestämme, että toinen toisistamme. Hyvinvointi ei ole nollauspeliä, vaan asia, jossa kaikki voivat samanaikaisesti edistyä ja
tukea toinen toisiaan.’’
– Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen
Hyvinvointi ikäryhmien suhteen
Lapsuudessa hyvinvointi on ennen kaikkea vanhempien huolenpitoa ja turvaa, leikkiä ja turvallisia ihmissuhteita.
Nuorena aikuisena itsensä toteuttaminen, uudet kokemukset ja kaverisuhteet muuttuvat tärkeäksi.
Vanhemmuuden myötä hyvinvoinnin ehdot muuttuvat, kun lasten hyvinvoinnista huolehtiminen, työ ja perheen toimeentulon turvaaminen nousevat etusijalle.
Ikääntyessä taas toimintakyky ja itsenäinen selviytyminen ovat keskeisiä asioita.
Mistä hyvinvoinnissa on kyse
Hyvinvoinnissa on pitkälti kysymys hallinnan tunteesta. Fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi koostuu itselle tärkeistä asioista.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi on elämän mielekkyyden ylläpitämistä omaa toimintaa ohjaamalla. Toiminnan ohjaus edellyttää omien voimavarojen tunnistamista ja aktiivista kehittämistä.
Voimavaroja ovat muun muassa hyvä itsetunto, hallinnan tunne, sosiaaliset suhteet sekä mielekäs tekeminen tai työ.
Lähde. Mielenterveys elämäntaitona
Mielenterveyden ensiapu 1. – kirja